*

Jyrki Sipilä Maahanmuutosta - viisaasti

Maahanmuuttokeskustelun fiksumman ääripään on uudistuttava

”Maahanmuuttokriittisistä” hölmöimmät edustavat yhtä suomalaisen maahanmuuttokeskustelun ilmiselvää ääripäätä. Tarkoitan niitä henkilöitä, jotka haluaisivat siirtää somalit Ahvenanmaalle tai muuta vastaavaa. Heidän kiljuntaansa en tässä ryhdy analysoimaan.

Minua kiinnostaa huomattavasti enemmän maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää, se joka ei halua itseään ääripääksi nimitettävän. Tiedättehän: ”Turvapaikanhakijoista huolehtiminen ei ole ääriajattelua!”

No, ei tietenkään olekaan. Se, että ihmisiä pyritään auttamaan, on eettisesti korkeatasoista toimintaa. Olivat nämä autettavat sitten keitä hyvänsä.

Toisen ääripään näistä ihmisistä tekee kuitenkin heidän hellittämätön vaihtoehdottomuutensa. He puskevat omia ajatuksiaan eteenpäin kuin ”maahanmuuttokriittiset” konsanaan. He puolustavat niitä niin kuin hallituksemme vahvaa markkaa 90-luvun alussa: kasvojensa menettämistä peläten, todellisuuden lyödessä yhä napakammin näpeille. Heidän ainoa vaihtoehtonsa esimerkiksi ”maahanmuuttokriittisten” ajamalle rajojen sulkemiselle on – hieman karrikoiden – rajojen pitäminen apposen avoinna. He hokevat asiaa alati, vaikka varmasti ymmärtävät sloganinsa olevan tiukasti tarkasteltuna mahdoton toteuttaa reaalimaailmassa. Pitäisivätkö he siitä ihan aikuisten oikeasti kiinni, jos vaikkapa Venäjä luhistuisi ja itärajamme yli ennustettaisiin tulevan miljoona venäläistä muutamassa kuukaudessa tai tulijoita jostain muualta olisi samanmoinen määrä samassa ajassa?

Suomalaista maahanmuuttokeskustelua ei vie eteenpäin jumittuminen poteroihin. Se etenee vasta, kun jämähtäneeseen vastakkainasetteluun tuodaan uusia näkökulmia, sellaisia jotka antavat asioista totuudenmukaisemman kuvan kuin yksiulotteinen ja vääristävä sloganien viljeleminen.

Toivon tältä maahanmuuttokeskustelun fiksummalta ääripäältä nykyistä enemmän. Ennen kaikkea toivon sitä, että se ei antaisi somalien Ahvenanmaalle siirtäjien määritellä koko keskustelun sisältöä ja sävyä. Tarkemmin ilmaistuna toivon sitä, että se uskaltaisi nostaa pöydälle sen, että maahanmuutto tuo maahan paitsi hyvää myös huonoa. Myöntämällä tämän jälkimmäisen ja käsittelemällä sitä rakentavan kriittisesti tämä toinen ääripää todennäköisesti valtaisi itselleen ”maahanmuuttokriittisten” asemia aatteellisella kentällä – eikä olisi enää vaihtoehdoton ääripää. Tämä on tärkeää siksi, että vaikka perussuomalaiset, joihin ”maahanmuuttokriittiset” poliittisesti tavataan sijoittaa, ovat nyt heikkenemässä, niin ”maahanmuuttokriittisyys” asiana ei ole häviämässä. Sitä vastaan voidaan toimia menestyksekkäästi vain viestimällä itse aiempaa järkevämmin: totuudellisemmin ja monipuolisemmin. Omasta hellittämättömästä vaihtoehdottomuudesta tulee luopua, eikä antaa suvaitsemattomuuden sen takia voimistua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän HeidiKumpumki kuva
Heidi Kumpumäki

"Tarkemmin ilmaistuna toivon sitä, että se uskaltaisi nostaa pöydälle sen, että maahanmuutto tuo maahan paitsi hyvää myös huonoa."

Tuota samaa toivoisin. Tällä hetkellä Tolkun ihmiset näkevät tämän, hyvän ja huonon. Mutta toivoisi molemmilta ääripäiltä, jotka kuvailet kirjoituksessa, hiukan ymmärrystä toisilleen ja heidän ajamilleen asioille.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Heidi, minun lähtökohtani tässä on se, että jos meillä on ongelma, se voidaan ratkaista vain, jos tunnemme tarkasti sen aiheuttaneet asiat. Muuten ratkaisuyrityksemme valuvat hiekkaan.

Käyttäjän HeidiKumpumki kuva
Heidi Kumpumäki

Totta. Kirjoituksesi on aiheellinen ja hyvä mielestäni.

Käyttäjän MattiKinnari kuva
Matti Kinnari

Olisiko kirjoittajalla esittää jotakin konkreettista, siis käytännön toimia, kantansa tueksi?

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Matti, minun näkemykseni on se, että maahanmuuttokeskustelua meillä käyvät tahot puolustavat kantojaan monesti melko löysin väittein. Sellaisin, jotka eivät lopulta kestä tarkempaa tarkastelua. Lisäksi pidän kyseisten tahojen ainakin toisinaan harjoittamaa vastapuolen halventamista tarpeettomana. Tässäkin asiassa kun kannattaa pyrkiä kompromissiin.

Reijo Jokela

"Minua kiinnostaa huomattavasti enemmän maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää, se joka ei halua itseään ääripääksi nimitettävän".

Kyllä tuolta löytyy tuota toista ääripäätä pahempi ääripää. Tästä saatiin juuri lukea (tosin ei järkyttänyt ihmisiä, kuten Jimi), lehtien juttujen rivien välistä. Etnisyyden tuoma suoja takasi sen, että terveydenhuolto ja lastensuojelu rampautuivat, koska kukaan ei tohtinut puuttua jatkuvaan lapsen raiskaukseen, vaikka kaikki asian kanssa tekemisissä olleet tiesivät mitä on meneillään. Lapsen raiskaamisen annettiin jatkua, koska pelko rasistiksi leimaantumisesta ja omasta työpaikasta esti toimimasta. Tämä kertoo karua kieltä siitä, että meillä ihan oikeasti on toinen ääripää, joka on vaarallisempi, kuin nämä rajat kiinni huutelijat, koska he ovat toiminnallaan osaltaan rampauttaneet virkakoneistoakin.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Reijo, olen ehdottomasti sitä mieltä, että maahanmuuttoon liittyvissä asioissa tarvitaan rohkeampaa keskustelua. Siihen saisivat osallistua mielellään kaikki kansalaiset. Keskustelun toki tulee pysyä asiallisena ja toista kunnioittavana.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Minusta turvapaikanhakijoiden sijoittaminen Ahvenanmaalle olisi ihan fiksu idea. Siis ei tietenkään kaikkien, mutta ehdottomasti Ahvenanmaalle pitäisi perustaa vastanottokeskus tai pari, kun niitä muuten löytyy koko maasta Hangosta Kolariin. Eikö ole kaikkien kannalta huono asia, jos yksi maakunta jätetään kokonaan vaille monikulttuurisuutta?

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Jani, Ahvenanmaa on tässä asiayhteydessä toki paikka siinä missä muutkin. Syyrian/Irakin-pakolaisuuden kohdalla olettaisi myös, että ko. maiden naapurimaat, kuten Saudi-Arabia, kantaisivat kortensa kekoon tilanteen hoitamiseksi ja ihmisten auttamiseksi.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Onhan Saudi Arabia hankkinut valmiuksia turvapaikanhakijoiden vastaanottamista vareten ja tarjonnut heille mahdollisuuksia tulla sinne. On syitä, joita minun ei ole vaikea ymmärtää,siihen, miksi useat turvapaikanhakijat pyrivät mieluummin Suomeen tai muualle kuin Saudi Arabiaan tai muihin arabimaihin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos, tämän laatuista kirjoitusta olen odottanut jo pitkään ja nimenomaan tarpeeksi asiaan perehtyneeltä ja arvovaltataiselta taholta. Molemmat ääripäät ovat yhtä ikäviä ja haittaavat vain asiallista ja rakentavaa keskustelua.

Uuden Suomen linja on ollut jo turhankin pitkään päätilan antaminen vain tälle toiselle ääripäälle ja pitkässä juoksussa se tulee heikentämään koko tämän alustan ilmapiiriä ja ennen kaikkea asiallista ja fiksua mielipiteenvaihtoa. Minusta se on jo ollut täällä selkeästi näkyvissä ns. älykköjen harveneminen blogien kirjoiittajina. Se on on suuri vahinko koko alustalle.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Kiitos kommentistasi, Kaija, olen samaa mieltä: kaikkien mielipiteiden tulee antaa päästä näkyville. Samalla soisin, että keskustelu pysyy asiallisena. Silloin sananvapauden määritelmä täyttyy.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Toisesta ääripäästä puhuminen perustuu enemmän mielikuvitukseen kuin todellisuuteen. Toisin sanoen sen voitaisiin kuvitella olevan olemassa, mutta sitä ei ole.

Ensinnäkin kuviutteelliselta "toiselta ääripäältä" puuttuu kokonaan järjestäytynyt toiminta ja puoluetoiminta. Toisella ääripäällä on perusuomalaiset, on Suomen Sisu, on Rajat kiinni, on Odinin sotilaat ja mitä kaikkea niitä onkaan? En edes nyt muista sen järjestön nimeä jonka jäsenen toimesta tehtiin hiljattain kuolemaan johtanut pahoinpitely.

Toisella ääripäällä on äänenkannattajia kuten MV- lehti ja Perussuomalaisten oma lehti, on myös organisoitua vihapuheen levittämistä netissä.

Toisella ääripäällä ei ole mitään.
Sitä ei siis ole.
Se on pelkkää mielikuvitusta.

Tai sitten toinen ääripää on rationaalisesti ajatteleva enemmistö suomalaisista, joita nyt kovasti koetetaan kehottaa lähestymään sen yhden olemassaolevan ääripään kantaa.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Arto, minä näkisin, että vastapoolin mainitsemallesi ehkä organisoidummalle ääripäälle muodostavat ihmiset, jotka tahtovat hyvää ja haluavat osallistua asioihin omalla tavallaan - mikä sinänsä on hieno asia! -, mutta samalla hekin monesti jumiutuvat liikaa tiettyihin ennakkoasetelmiin ja -ajatuksiin.

Käyttäjän TimoHeikkila kuva
Timo Heikkilä

Sitä voisi aloittaa vaikkapa numerofaktoista. Mutta kun ne näyttäytyvät ihan ehdottoman väistämättömän lopputuloksen ennakoivina niin en ymmärrä miten voidaan numeroita väännellä sopivimmiksi. Maailmassa kun on liikaa ihmisiä, Afrikkaan syntyy aivan liikaa ihmisiä, ja kun oma elinpaikka ei elätä niin ei heitä voi piilottaa edes Eurooppaan. Jos tämä on ääripäätä niin kiva kuulla miten tätä muutetaan suvaitsevammaksi. Ymmärtääkseni tämä ei ole mielipide vaan tosiasia. Ja muistetaan nyt puhua tuosta perimmäisestä asiasta, että ihmisiä on liikaa ja lisää tulee vauhdilla, eikä puhuta siitä että Kyyjärvelle mahtuu lisää työttömiä. Pakolaisuus/siirtolaisuus ei voi olla ratkaisu kun maailman joka kolkan joka osan kantokyky on jo käytännössä ylitetty kestävyyttä ajatellen.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Timo, olet oikeassa: tämä on se fakta, josta Linkolan Penttikin on monesti puhunut. Se, ken tähän viisastenkiven löytää, ansainnee maailman kaikki Nobel-palkinnot. Toisaalta Eurooppa tarvitsee lisää työvoimaa, ja siirtolaisuus voi olla sen asian osaratkaisu. Sitä se jo monessa Euroopan maassa onkin. Mutta tietysti pitää myös valmistautua siihen, että kaikkia ei voida ottaa vastaan, ja mitä heille sitten tehdään, miten heitä voidaan auttaa, jos he pakolaisia ovat.

Käyttäjän SauliAittola kuva
Sauli Aittola

"Toisaalta Eurooppa tarvitsee lisää työvoimaa, ja siirtolaisuus voi olla sen asian osaratkaisu."

Onko tämä faktaa? Suomi ei tarvitse eikä moni muu maa. Espanjan, Portugalin ja Kreikan työttömyys lienee vielä pahempi. Saksa on poikkeus. Jos työvoiman tarpeeseen otetaan pitää heidät ottaa ihan samanvertaisina kantaväestön kanssa palkan ja muun olemisen osalta. Eikä myöskään hyysäystä ohi kantaväestön. Tässähän on epäonnistuttu ainakin Ruotsissa ja Suomessa. Slummeja syntyy.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä Vastaus kommenttiin #29

Sauli, Eurooppa on kieltämättä lavea ilmaisu. Turhan lavea sikäli, että väestökehitys sen eri maissa on jollei nyt erilainen niin ainakin eritahtinen. Sama koskee tietysti työmarkkinoita. Yleisesti Eurooppa tietysti harmaantuu ja työikäisiä on hyvä saada lisää. Paljonhan ulkomailta muuttaneita jo monessa maassa työvoimana onkin. Tässä asiassa Suomi on häntäpäässä, millä en tarkoita sitä, että olisi itseisarvoisesti hyvä olla tässä asiassa kärkipäässä. Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että samoin ehdoin töihin kuin kantaväestökin, eikä asiassa tarvita liiallista holhoamista.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #30

"työikäisiä on hyvä saada lisää."

Tuon voisi ymmärtää jos olisi ykeistä työttömyyttä Euroopassa, mutta kun on toisinpäin töitä ei ole europpalaisillekaan. Automaatio ja robotit tulevat jatkossa paljolti huolehtimaan monistä työtehtävistä jotka nykyisin työllistävät paljon eurooppalaisia.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Pakolaisia voisi auttaa sillä,että heistä puhuttaessa ei pidetä yhtenevinä käsitteitä turvapaikanhakija ja pakolainen.
Pakolaisia ei auteta sillä, että kaikkiin turvapaikanhakijoikisi ilmoittautuneisiin henkilöihin suhtaudutaan kuten pakolaisiin ja heitä kohdellaan samoin kuin turvapaikkaan oikeutettuja henkilöitä. YK:n sekä suomalisissa säännöksissä ja käytännöissä määritetään turvapaikan ja palolaisaseman myöntämisen edellytykset.
Säännöksiä ja käytäntöjä voi pyrkiä muuttamaan, mutta niitä ei ole hyvä jättää huomiotta edes keskusteluissa.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Niin totta.
Mutu affenamaajutut yms. on sellaisia että ei niitä kukaan ota tosissaan, edes maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat, asiattomia kuitenkin.

Toinen puoli on poteroissaan ja koettaa vaikuttaa sivistyneimmältä debaatissaan mutta jokuset käyttävät rasistisanaa kuin etuliitettä.

Oma käsitykseni on että nämä kaksi osapuolta eivät lähene ajatuksissaan, eivät edes halua.

Ratkaisu tapahtuu ehkä talouden kautta, peli vihelletään poikki koska ei ole rahaa vastaanottaa eikä kukaan ole valmis luopumaan omastaan.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Matti, pahoin pelkään, että kuvaamasi tyyppistä toista tahoa hylkivää ajattelua löytyy meiltä. Itse soisin, että lähennyttäisiin. Voi olla, että taloudelliset seikat tosiaan vaikuttavat asiaan.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Suomessa on tosiaan äänekäs vähemmistö joka keskittyy näkemään jokaisessa ihmisessä rasistin.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Tuomas, rasisti on niin rankka ilmaisu, että itse en sitä hevin käyttäisi. Monesti käy niin, että joistakin asioista tapaa tulla leimakirveitä. Näin sattuu kaikissa aatteellisissa suunnissa. Yksi asia on varma, jyrkkä leimaaminen ei edistä asioiden asiallista hoitamista.

Marko Parkkola

Se on jännä miten tässä maassa haluttaisiin kieltää kansankielinen keskustelu. Minä taas haluaisin sitä lisää. Sillä silloin kun puhe loppuu, teot alkavat.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Marko, olet eittämättä oikeassa: puhua kannattaa todella pitkään ja hartaasti, ennen kuin mitään äkkiseltään alkaa tehdä. Minusta kaikki keskustelu on tervetullutta, kunhan se pidetään asiallisena.

Käyttäjän Laali kuva
Raili Sergejeff

Minä olen aina ollut sitä mieltä, että tämä toinen "ääripää" ei halua rajoja taivaaseen asti auki, vaan ihmisten inhimillistä kohtelua. Uskon että ne, jotka haluavat rajat auki taivasta myöten ovat marginaalinen vähemmistö.

Koska tämä toinen "ääripää" haluaa kohdella ihmisiä inhmillisesti ja tasa-arvoisesti, muissa syntyy sitten näitä kummallisia ajatuksia, että halutaan rajat auki taivasta myöten. Jopa asialliset maahanmuuttokriittiset liittyvät joskus tähän samaan sopulilaumaan, joka vihaa maahanmuuttajia suoltaen karkeuksia heitä kohtaan.

Pitäisi varmasti kuitenkin tuoda enemmän esille sitä, että tilanne tuo maahan myös huonoja asioita. Se pitäisi esittää asiallisesti ja faktojen kanssa, ei asiattomasti, kuten monet tekevät kirkuen kuorossa mitä heidän "suuret johtajansa" ovat sanoneet.

Minusta asioita saa ja pitää kritisoida, mutta se pitää osoittaa kansakuntamme kaapin päällä istuville päättäjille, ei maahanmuuttajia kohtaan esim. polttopulloiskuina, pahoinpitelyinä, haukkumisina, sylkemisinä, yleisenä älämölönä, syrjimisenä ja jopa viattomien lasten pelotteluna tai haukkumisena.

Ei asiallisen toiminnan luulisi olevan niin kovin vaikeaa normaalijärkiselle, jos halua riittää.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Raili, olen vilpittömästi samaa mieltä kanssasi.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Minäkään en näe kuin yhden ääripään ja se on erittäin kummallinen: http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Siilinj%C3%A4rv...

Ainoastaan tämä ääripää rakentelee itselleen poteroita, joista huudella ja sabotoida kaikki yhteiskunnallinen keskustelu tyhjän älämölön alle.
Toinen ääripää on sairasta mielikuvitusta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Tarkemmin ilmaistuna toivon sitä, että se uskaltaisi nostaa pöydälle sen, että maahanmuutto tuo maahan paitsi hyvää myös huonoa."

Voisitko itse näyttää mallia ja kertoa jonkin esimerkin siitä, mitä huonoa maahanmuutto tuo maahamme?

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Janne, ehkä suurin maahanmuuton myötä Suomessa syntynyt ongelma on se, että maahanmuutto ja siihen liittyvä keskustelu tuntuu jakavan tämän kansakunnan kahteen jyrkästi erillään olevaan leiriin. Loppupeleissä tämä ei ole hyvä maamme turvallisuuden kannalta, ja ulkoiset tahot saattavat käyttää tätä kahtiajakoa hyväkseen. Muita maahanmuuton mukanaan tuomia murheita ovat esimerkiksi ulkomaalaisten rikollisuus ja vaikkapa erilaiset käsitykset naisen asemasta, sellaiset jotka eivät alkuunkaan vastaa suomalaista tasa-arvokäsitystä.

Käyttäjän TimoOrava kuva
Timo Orava

Miksi edes kysyt, kun kaikki oman agendasi vastaiset esimerkit eivät kuitenkaan kelpaa sinulle todisteiksi? Jos kelpaisi, niin ymmärtäisit huonoina ja toteennäytettyinä asioina vaikkapa näitä:
1. Tietyistä kulttuureista kotoisin olevat ovat räikeän yliedustettuina raiskaustilastoissa. Naisten joukkoahdisteluakaan tuskin voidaan pitää positiivisena asiana, vaikka se etnistä värinää yleensä aina onkin.
2.Viime syksynä saapuneet korkeakoulutetut lapsiperheet Syyriasta ovatkin oikeasti nuoria, yksin saapuneita irakilaisia miehiä, joiden koulutus ei välttämättä ole pitänyt sisällään edes luku/kirjoitustaidon oppimista. Nämä euroreilaajat kustantavat vuodessa Suomelle 1,6 miljardia euroa rahaa, jota meillä ei edes ole. Samaan aikaan sitten leikataan tukia niin opiskelijoilta, työttömiltä kuin eläkeläisiltäkin.
3. Pakolaisstatuksen saatuaan näiden pitäisi sitten pelastaa Suomen huoltosuhde. Käytännössä monet jäävät työttömiksi ja huoltosuhteen lisärasitteeksi, koska pizzerioita on jo joka korttelissa. Suomessa useita vuosikymmeniä asuneet somalit ovat työllistyneet huonoiten. Työllisyysaste 20 prosenttia eikä ole tavatonta, että toisen polven suomensomali käyttää tulkkia virastossa asioidessaan. Niin ja irakilaiset eivät ole työllistyneet paljoakaan somaleita paremmin.
Siinä sulle taas lisää asioita, joita ei tarvitse ottaa huomioon. Odotan malttamattomana vastaustasi..

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Esa-Jussi, linkkisi mukainen toiminta vaikuttaa oudolta. Sellaista kohdatessaan täytyy pitää itsensä virkeänä, jotta osaa arvioida hyvin, mistä oikein on kyse.

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Pikkasen huvittavaa, että kutsut tämän aihepiirin tahoa fiksuksi, jolla ei ole mitään ymmärrystä asian kokonaisuudesta. Hyvätahtoisuus ja auttamisenhalu ei ole sama asia kuin fiksuus. Jos ihmisellä on varaa laittaa vuoden ansiot matkaan Suomeen, toisinkuin 99% lähtömaan kansalaisista, niin hälyytyskellojen pitäisi soida. Fiksuille kansalaisille on irvokasta kuulla jatkuvasti näitä valheita, joita asian ympärillä pyöritellään. Toimittajat jättävät faktat tarkoituksella kertomatta ja keskittyvät Unelmaan, jota ryyditetään itkutarinoilla.

Tuollaiset ihmiset eivät ole fiksuja, vaan tyhmiä ja Suomi tulee kärsimään heidän vuoksi monella tapaa: rikollisuus tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, rahaa tulee palamaan entistä suuremmin turhuuteen, yhteiskunnallinen ilmapiiri tulee kiristymään ja paikoin muodostuu mamu-ghetoja, joissa autot palavat yöstä toiseen. Tietyt hyväksikäyttävät tahot tulevat kuppaamaan tämän johdosta yhteiskunnalta rahaa, jolla pyöritetään piirileikkiä, jonka keskipisteenä on maahanmuuttaja.

Nykyisin pidetään automaattina, että pakolainen jää maahan. Eikö pakolaisen pitäisi palata takaisin kotiinsa, kun olot vain sallivat? Silloin ei tarvita mitään toimia Suomessa olon turvaamiseksi, vain paikka jossa odotetaan ja ehkä kartutetaan taitoja, joilla oma maa nostetaan jaloilleen, mutta ei. Tarkoitushan on toimia näiden kehitysmaiden hillittömän väestökasvun varaventtiilinä ja siinä nämä jatkuvat kriisit toimivat hyvänä verukkeena.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Ville, toki on niin, että fiksuus ja hyväntahtoisuus/auttamisenhalu eivät ole synonyymeja.

On myös totta, että media aina välittää joihinkin valintoihin perustuvaa maailmankuvaa. Minun mielestäni median harjoittama uutisointi maahanmuuttoasioissa on aika pitkään ollut melko hapuilevaa otteeltaan. Se lienee johtunut osin ainakin siitä, että toimittajat yleensä eivät ole perehtyneet maahanmuuttoasioihin kovin syvällisesti.

Minunkin mielestäni Suomella on maahanmuuttoon liittyen edessään suuria haasteita. Jollei asioita hoideta kunnolla, jossain tulevaisuudessa voivat häämöttää kaupunkien asuinalueet, joissa on kovin paljon sosiaalisia ongelmia ja joissa asuu kovin paljon maahanmuuttajia.

Kaikkien kannalta otollisin tilanne ei esimerkiksi ole se, että lama-aikana maahan muuttaa paljon ihmisiä. Myöskään se ei ole helppoa, jos maahan tulee suuria määriä ihmisiä, joiden tosiasialliset kyvyt toimia maassa eivät ole kummoiset. Tällaisia tilanteita varten tulisi keksiä uusia tapoja toimia ja auttaa ihmisiä - jos he ovat hädässä olevia.

Eikä esimerkiksi Suomi voi tietenkään toimia jatkuvasti väestönkasvun suurena varaventtiilinä.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Ei anna oiekin hyvää kuvaa tieteilijän käsitysten oikeellisuudesta kun hän ei näytä tekevän eroa maahanmuuton ja hallitsemattoman turvapaikanhakijoiden maahantulon välillä. Joku voi myös arvioida Suomen pakolaisapu ry:n toiminnan olevan ainakin osittain ääriajatteluun perustuvaa.
Uudistusvaatimukset voisi olla parempi kohdistaa suomalaiseen turvapaikanhakijoita ja pakolaisia koskevaan lainsäädäntöön. Sen uudistaminen ajankohtaisemmaksi uudistaisi myös mielipiteitä ja luultavasti tehokkaammin kuin maahanmuuttokriittisyyden vastustaminen.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Carolus, on totta, että maahanmuuttoasioissa käsitteet menevät monilta melko usein sekaisin. Turvapaikanhakua voidaan pitää spontaanipakolaisuutena. Maahanmuutto kokonaisuudessaan sisältää sekä pakolaisuuden (turvapaikanhaku ja kiintiöpakolaisuus) että muun maahanmuuton (Suomeen esimerkiksi perhesyistä, opiskelun tai työn vuoksi tulemisen). Näistä kahdesta pakolaisuus on se ehdottomasti pienempi osa. Näin on ollut aina nyky-Suomen historiassa, lukuun ottamatta vuotta 2015.

Suomen Pakolaisavussa toiminnan suurista linjoista päättää yhdistyksen vuosikokous, jota muina aikoina edustaa yhdistyksen hallitus. Suomen Pakolaisavun toiminta pyrkii olemaan pakolaisia auttavaa. Yhdistys ei pyri lisäämään pakolaisuutta vaan ehkäisemään sitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset