*

Jyrki Sipilä Maahanmuutosta - viisaasti

Naispuolinen muslimi painostuksen kohteena

Kun oppilaitoksessa on naispuolinen muslimi, alaikäinen tai aikuinen, ja hän meikkaa tai käyttää länsimaisia vaatteita tai ei käytä huivia tai ei rukoile niin usein kuin muut, tai tee sitä näkyvästi, on käytännössä selvä, että häntä kiusataan ja painostetaan monien mies- ja naispuolisten muslimien taholta, alaikäisten ja aikuisten.

Hänelle esimerkiksi kerrotaan, ettei hän ole oikea muslimi tai että hän on huono muslimi taikka että hän on huono ihminen tai huono nainen tai tyttö. Hänet saatetaan eristää, hänen kanssaan ei haluta olla tekemisissä.

Mies- ja poikamuslimeilta hän saattaa kuulla jatkuvasti monenlaista ehdottelua.

Hänet siis yritetään pakottaa ruotuun suomalaisessa koulussa vuonna 2017.

Tällainen erilainen muslimityttö tai -nainen on rohkea ihminen, joka on ottanut selvän harppauksen kohti kotoutumista Suomeen. Häntä pitäisi ehdottomasti tukea hänen vaikealla polullaan.

Tällainen muslimityttö tai -nainen ei ehkä useimmiten uskalla ryhtyä voimakkaasti puolustamaan itseään. Syy tähän on se, että hän pelkää kostoa koulun ulkopuolella. Hän pelkää sitä, että häneen jopa käydään käsiksi hänen erilaisuutensa tähden. Ja on todennäköisesti käytykin.

Samassa tilanteessa olevien tyttöjen ja naisten määrä kasvaa muslimien maahanmuuton kasvaessa. Poliitikkojen ja viranomaisten pitäisikin jo pohtia keinoja, joilla tämä ongelma ratkaistaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tämän asian ratkaisu ei ole vain viranomaisten hallittavissa. Se mitä on tehtävä, on sallia vapaa keskustelu outojen tapojen ja uskontoihin liittyvien pakkojen ympärillä. Arvostelu ja kyseenalaistaminen on tämän ydin. Se on sallittava eikä suojeltava epätoivoisesti ilmiöitä, jotka eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Myötäilyn, piilottelun ja hyssyttelyn on loputtava, koska niissäkään ei mitään järkeä.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi. Rohkeaa keskustelua vaikeistakin asioista on saatava lisää. Kokemukseni mukaan muslimiosapuoli herkästi tulkitsee keskustelun esimerkiksi tällaisista asioista uskontonsa arvostelemiseksi. Siitä huolimatta tällaiseen keskusteluun pitäisi ryhtyä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Normien rikkomisesta seuraa aina rangaistus. Lievemmissä tapauksissa tuollainen, josta kirjoitit. Ihmisten erilaisesta asemasta riippuen kulttuuri taustasta tulee tietenkin uusi normi omaan yhteiskuntaamme. Lukuisa joukko naisia onkin jo puolustanut tätä. Huvi puetaan ja alistamine hyväksytään. Feministipuoluekin sen hyväksyy. No jotkut harvat naiset onnistuvat karistamaan tuon painon niskastaan. Miehille se käy helpommin. Suurin tulee elämään useita sukupolvia muslimi yhteiskunnan sääntöjen mukaan uusissa kotimaissa. Koska tämä on jo nähty monissa pitkään muslmeita vastaan ottaneissa maissa, niin sama käy täälläkin.

Edes mannekiiniksi ja ikoniksi nostettu Husu ei suostu vastaamaan miten hän suhtautuisi, jos hänen lapsensa eivät haluais noudattaa kulttuurinsa tai uskontonsa määräyksiä. Ei ainakaan täällä ole vastannut. Olen nähnyt, että kysytty on. Onhan hän sentään tehnyt hyvän muslimin lailla pyhiinvaellusmatkan. Sehän merkitsee jonkinlaista statusta heidän joukossaan. Kiva olisi kuulla hänen näkemyksensä. Siitä voisi vetää johtopäätöksiä onko tuo sopeutuminen mahdollista.

Suomessa tietenkin haluttaisiin heidän sopeutuvan kantaväestön tapoihin. Mutta miksi heidän edes pitäisi? On vain meidän suppea käsitys, että meidän tapamme tai jokin sukupuolten tasa-arvo on parempi. Aika laajasti maailmalla toimitaan toisin. Eikä vain muslimimaissa. Ehkä se ollemmekin me joiden pitää sopeutua enemmistön (maailmassa) tapoihin glopbalisaatiossa.

Käyttäjän jyrkisipila kuva
Jyrki Sipilä

Hyviä kysymyksiä, aiheellista pohtia. Itse ajattelen niin, että tasa-arvo on paitsi demokratiamme myös hyvinvointimme - laajassa merkityksessä - kulmakivi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset